19.8.07

Sanghaista Hong Kongiin ja kohta kotiin...

Heips kukkuuu...aika menee aina niin nopeasti kun reissu lahestyy loppuaan. Olen nyt Hong Kongissa viimeista paivaa ja huomenna on jo lento kotiin.

Palataan kuitenkin vahan ajassa taaksepain eli seikkailut jatkuivat Shanghaissa. Nyt kun olen kaynnyt Pekingissa, Shanghaissa ja Hong Kongissa voin sanoa etta Shanghai oli minun lemppari, siella voisin kuvitella oleilevani pitenpaankin. Emme tehneet paljon mitaan Shanghaissa muuta kuin eksyimme eri kaupungin osiin mika oli todella kiinnostavaa. Loysimme pikku katuja missa mm. vietimme rapujuhlia... vain 6 euroa ja saimme navan tayteen rapuja. Walla kavi pienessa paikallisessa parturissa ja sai partansa ajettua. Loysimme pikkukaduilta ruoka ja kotielain markkinoita missa myytiin kaikenlaista kummallista. Heinasirkat olivat kotielain markkinoiden hitti. Kavimme toki ihailemassa myos Shanghain modernia puolta ja valaistuja pilvenpiirtajia ja kavimme ylhaalla Jin Mao tornissa 88 keroksessa.

Minun lemppari paiva oli kun paasin kamera ostoskeskukseen mista mukaan tarttui uusi linssi kameraan...nyt naytan todella prolta kamerani kanssa:)

Shanghaista matka sitten jatkui junalla Guilin nimiseen kaupunkiin. Matkasimme kohti etelaa n. vuorokauden. Guilinin pikkukaupunki n. miljoona asukasta:D oli aika sopivan kokoinen paikka meille ja hostelli oli todella kiva. Kaupunkia oli helppo kierella bussilla ja kavellen. Kavimme tippukiviluolassa ja kiipesimme kaupungin keskella olevalle vuorelle ja eraassa puistossa loysimme paikallisia pelaamassa pingpongia joten liityimme seuraan ja saimme pikakurssin pingpongissa:D

Sitten illalla kun kiersimme kaupunkia loysimme taivaallisen paikan. Todella luksus tason hierontakeskuksen missa saimme tunnin kokovartalo hieronnan vain kuudella eurolla...ihanaa.

Tapasimme jalleen ystavamme Miikan ja Cherrylin Guilinissa ja jatkoimme heidan kanssa matkaamme Yangshoo nimiseen kylaan. Paikka oli aika turistihelvetti mutta kun vuokrasimme pyorat ja lahdimme kiertamaan maaseutua meininki oli jo paljon parempi. Saimme myos pitkasta aikaa uida. Aika varovasti hyppasimme kiinalaisten seuraan paikalliseen jokeen ja kun paasimme makuun polskimme siella melkein tunnin. Loysimme sitten illalla kivan ravintolan juuri ennen kaatosadetta. Eras kiinalainen "medicine man" pvasi etta minulle puhkeaa kuume ja flunssa ja kirjoitti minulle "reseptin" kiinalaisia rohtoja. Hyva niin koska kostea ilmasto ja kylmat ilmastoidut huonmeet tekivat temppunsa ja tulin kipeaaksi. Se ei kuitenkaan menoa haitannut koska illalla lahdimme juhlimaan Yangshoon railakkaaseen yoelamaan. Laakeet hankittiin sitten seuraavana paivana. Olo oli valilla vahan tukala ja nena vuosi koko ajan, mutta jaksoin kuitenkin hyvin pyorailla ympari maaseutua.

Kavimme luola retkella ja siella kohokohta oli mutakylpy. Olo oli kuin olisi kellunut suklaassa. Muta on kuullema hyvaa iholle mutta ennekaikkea muta paini oli aarettoman hauskaa!!! Bikinit olivat kylla entiset sen jalkeen ja ne jaivatkin talle reissulle kun eilen jatin ne Hong Kongin rannoille...

Vietimme kolme paivaa Yangshossa ja ehdimme viella bambo rafting reissulle joka kylla oli aika epaonnistunut vaarinkasityksien ja yli rahastuksen takia. Taalla on aina joku vali mies joka nettoaa siita ettemma puhu kiinaa ja turisti pakoissa he ovat todella agressiivisa...mutta minka sille voi.

Palasimme kuitenkin hyvin mielin Guiliniin ja vikana kokonaisena paivana lahdimme riisiterasseille. Matkaan kuului myos vierailut kahdessa kylassa. Reissu oli ihan kiva. Naimme yhdessa kylassa naisia joilla oli toldella pitkat hiukset ja riisiterassitkin olivat vaikuttava naky. Paluu matkalla bussimme kuitenkin meni rikki, kytkimessa oli jotain vikaa. Jouduimme odotella jonkin aikaa etta vika saatiin korjattua. Oli ihan odotettavaa etta jotain tallaista sattuisi, olimme kuitenkin onnekkaita etta vika oli korjattavissa... olen kuullut etta muut ovat saanneet odottaa jopa 9h tienlaidassa odotellessa uutta kyytia.

Sitten seuraavana paivana oli aika sanoa heippa Wallalle. Han jatkoi matkaansa takaisin Shanghaihin ja hanen tulevaisuutensa on viela tuntematon mutta toivottavasti kokemusrikas. Mina hyppasin "sleeper" bussiin, eli bussiin jossa oli pikku sankyja kahdessa kerroksessa. Onneksi sain apua eraalta kiinalaiselta tytolta koska bussiin paaseminen oli vahan saheltamista...sain myos tietaa etta olin maksanut 70 RMB enemman lipustani kuin tytto...niin kiina tyylia. Samassa bussissa oli myos 3 ranskalaista kundia ja heidan kanssaan suunnistimme sitten Sengzhenissa rajan yli Hong Kongin puolelle ja sielta sitten junalla viela n. 40 minsaa Kwoloon saarelle missa mina nyt asustan. Hostelli on halpa mutta todella alkeellinen...alue on vahan pelottava iltaisin kun liikkuu yksin, mutta porukka huoneessani on ihan hyvia tyyppeja joten kylla taalla parjaa 3 yota.

Ekana paivana lahdin kiertamaan kaupunkia kahden Puolalaisen kundin kanssa ja otimme botskin Hong Kong saarelle. Kuuden aikaan palasin sitten takaisin omalle saarelleni ja tapasin jalleen Miikan ja Cherrylyn joiden kanssa ihailin Hong Kongin kaupunkivalo showta ja tutustuimme yomarkettiin. Eilen suunnistimme sitten laivalla Lamma saarelle ja sen rannalle. Paikka oli muuten hieno mutta ihme tehdas keskella saarta pilasi kylla vahan maisemia...parasta oli kuitenkin paasta mereen uimaan ja soimme hyvaa lounasta paikallisesdsa ravintolassa.

Viihdyimme koko paivan saarella ja sitten illalla suunnistimme Soho aluelle paikalliselle biletys kaduille. Baareissa oli todella kallista ihan suomi hinnat 5 egea tuoppi mutta onneksi loysimme 7 eleven kaupan ja teimme kutan kaikki muut budjetti matkaajat ostimme kaljat siella ja nautimme musiikista ja menosta Shohon kaduilla. Jotkut paikat olivat todella hienoja ja piti olla todella fancy etta paasisi sisalle. Toiset paikat olivat enemman pubi tyyppisia. Me paadyimme loppujen lopuksi, yllari yllari Beirut nimiseen raflaan missa sain nauttia elamani kalleimman vesipiipun....

Tanaan onkin sitten viimeinen reissu paiva. Aamu on ollut lugni ja kolmen aikoihin minulla on treffit eraan Hong Konglaisen tyton kanssa jonka tapasin Guilinissa. Saan sitten vahan paikallista opastusta. Ilta menee varmaan pakkauksen merkeissa. Ylipainoa ei pitaisi olla koska ostimme Guilinissa vaan ja rinkkani on 16 kiloa...nyt ehka vahan enemman. Sitten olen roudannut mukanani pikku laukkua jonka saan ottaa kasimatkatavarana ja se on tasan sallitun 8 kg...tama on tarkkaa homma:D Lahetimme Wallan kanssa yhdessa 13 kilon paketin kotia Guilinissa joten kuten huomaatte shoppailua on kylla harrrastettu.

Huomenna on sitten aikainen heratys kun lentokentalla pitaisi olla 7:30 ja sinne menee jonkin aikaa metrolla. Finnairilla sitten suora lento kotiin. Reissua voisin viela jatkaa vaikka kuinka kauan. Kiina on niin iso ja tanne pitaa kylla viela palata, enhan ole edes nahnyt Tibetia viela... mutta kotona alkaa sitten ihan uusi seikkailu nimelta taikki joten on ihan mielenkiintoista palata kotiinkin.

Nahdaan siis piaan!

ps. yritan viela laittaa kuvia nettiin kotona ja Walla jatkaa teidan viihdyttamista taman blogin kautta, ken tietaa kuinka kauan.

2 comments:

Unknown said...

Roligt att läsa om fortsättningen på er resa, blev lite orolig när det har varit så tyst efter senaste skrivelsen... Men allt verkar ha gått jätte bra och ni har verkligen hunni med en massa. Ses snart!

Nu väntar jag bara på att få höra mera om hur det går för Walla. :)

Anonymous said...

HEhe! Hienoa että joku muukin on syönyt kiinalaisia rapuja! Mekin jouduttiin tyytymään rapujuhlissa pakastettuihin kiinalaisrapuihin , kun kotijärvestä oli ravut kaikonneet.. ;)
Nähdään pian Linda!